Kuunkuiskaajat

Nauti soittamisesta ja laulamisesta

Soittimet ja vahvistimet

Kuunkuiskaajat suomalaisen musiikin lähteillä

Kuunkuiskaajat myy soittimia vahvistimia sekä kaiutinsarjoja. Me arvostamme laadukkaita tuotteita ja siksi löydät tuttuja sekä hyväksi koettuja tuotteita. Me rakastamme musiikkia, sen tekmistä sekä soittamista ja laulamista. Tule meidän kanssamme luomaan samanlaista rentoa tunnelmaa.

Kuunkuiskaajat ja suomalainen musiikki

Kuunkuiskaajat ja suomalainen musiikki

Kuunkuiskaajat-yhtye oli suomalainen folkduo, johon kuuluivat Värttinä-yhtyeen Johanna Hytti ja Susan Aho. Yhtye muistetaan Työlki ellää -kappaleesta, joka edusti Suomea vuoden 2010 Eurovision laulukilpailussa. Tämä sivu on omistettu suomalaiselle musiikille kansanmusiikista nykymusiikkiin. Jos olet kiinnostunut tietämään lisää kotimaisesta musiikista, menestyneimmistä suomalaisista artisteista ja tulevaisuuden nuorista musiikkilupauksista, olet tullut oikeaan paikkaan.

Suomessa on tuhansia bändejä, joista vain pieni osa on onnistunut pääsemään suuren yleisön tietoisuuteen ja luomaan menestyksekästä uraa Suomessa. Osa näistä yhtyeistä ja artisteista tunnetaan myös kansainvälisesti ympäri maailmaa. Tämä sivu listaa parhaat kotimaiset yhtyeet ja kertoo, kuinka nämä tunnetut artistit ovat raivanneet tiensä suomalaisen musiikin historiaan.

Suomen musiikkitaivaalle on viime vuosina noussut useita nuoria menestyviä pop-artisteja. Listaamme tällä sivulla myös uudet kotimaiset musiikkitulokkaat ja käymme läpi viime vuosien mielenkiintoisimpia tuoreita nimiä.

Tältä sivulta löydät tietoa suomalaisesta musiikista ja sen historiasta:

  • • Mielenkiintoisimmat kotimaiset naissolistit, miessolistit ja yhtyeet
  • • Kattavaa tietoa Suomen menestyneimmistä artisteista ja bändeistä
  • • Tuoreimpia tulokasnimiä kotimaisessa musiikkikentässä

Kotimainen musiikki nykypäivänä

Kotimainen musiikki on niittänyt menestystä niin Suomessa kuin maailmallakin. Joukkoon mahtuu useita genrejä, artisteja, bändejä ja tyylejä. Kansainvälisesti Suomi lienee tunnetuin suuresta määrästä hevi- ja metalliyhtyeitä. Ajallisesti suomalaisen musiikin historia ulottuu kuitenkin paljon pidemmälle kansanmusiikista runonlauluperinteeseen.

Tällä sivulla keskitytään erityisesti populaarimusiikin historiaan ja kerrotaan nykypäivän suosituimmista pop-artisteista ja yhtyeistä. Suomalainen pop-musiikki on monipuolista ja kehittyy jatkuvasti. Nousevana trendinä on jo pidempään ollut artistit ja laulajat, joiden suosio vain kasvaa. Tähän on todennäköisesti vaikuttanut erilaisten laulukilpailujen suosio, joista on ponnahtanut esiin lukuisia pop-tähtiä. Menestyneimpiä laulukilpailuihin osallistuneita artisteja ovat esimerkiksi Antti Tuisku ja Jenni Vartiainen.

Kuunkuiskaajat-bändi ja muut Suomen menestyneimmät Euroviisuedustajat

Kuunkuiskaajat-bändi ja muut Suomen menestyneimmät Euroviisuedustajat

Suomen menestys Euroviisujen laulukilpailussa on ollut varsin vaihtelevaa. Suomi on palannut Euroviisuista kerran voittajana, mutta usein sijoitukset ovat olleet vaatimattomia. Lordi erottui edukseen vuonna 2006 ja vei voiton ryminällä. Siitä eteenpäin Suomi onkin pärjännyt viisuissa paremmin. Teräsbetonin Missä miehet ratsastaa pääsi vuonna 2008 finaaliin saakka ja Kuunkuiskaajat jäi vuonna 2010 vain täpärästi finaalin ulkopuolelle.

Suomalaisen musiikin historia mieltää Kuunkuiskaajat Euroviisujen menestyjien joukkoon. Kuunkuiskaajat-bändi osallistui Euroviisuihin vuonna 2010 Työlki Ellää -kappaleellaan. Vauhdikas kappale on saanut vaikutteita muun muassa rekilauluista sekä mustalaismusiikista. Suomalainen pop-musiikki sai yleisöltä paljon positiivista huomiota ja heitä veikattiin jopa koko kisan voittajiksi. Kappale jäi kuitenkin finaalin ulkopuolelle vain kolmen pisteen erolla, ja Suomi jäi semifinaalissa 11. sijalle.

Viimeisimmät artikkelit

Musiikki
Suomalaiset naisartistit
by Emmi/ on 12 Dec 2022

Suomalaiset naisartistit

Suomalaiset naisartistit ovat pärjänneet erinomaisesti Suomessa jo vuosikymmenten ajan. Monet naisartistit kuuluvat aivan kärkipäähän, kun puhutaan eniten myynntiä saavuttaneista suomalaisista artisteista. Viime vuosikymmeninä hyvin menestyneitä naisartisteja ovat muun muassa Jenni Vartiainen, Chisu, Mariska sekä Anna Abreu. Kaikki lähestyvät popmusiikkia hieman eri tavoin, joten artistien joukossa on mukavasti vaihtelua. Suomalaisilla naisartisteilla on pitkä historia, sillä monet naiset ovat laulaneet itsensä suomalaisten sydämiin jo 1950-luvulta lähtien. Suomalaiset naisartistit menestyivät heti sodan jälkeen 2000-luvun suomalaiset naisartistit ovat hyvin erilaisia tyyliltään kuin varhaisimmat suomalaiset naislaulajat populaarimusiikin kentällä.

Musiikki
Youtube kotimaista musiikkia
by Emmi/ on 30 Oct 2022

Youtube kotimaista musiikkia

Musiikki on meille monelle hyvin luontainen valinta jo heti aamusta ja sitä voi kuunnella pitkin päivää iltaan asti. Sitä on saatavilla monista lähteistä radiokanavilta erilaisin suoratoistopalveluihin. Yksi palvelu on Youtube ja sieltä löytyykin paljon erilaisia vaihtoehtoja. Antaako Youtube kotimaista musiikkia tarjolle vai pitääkö poimia aina jotakin ulkomaista? Suomalaisilla on mahdollisuus kuunnella tämän runsaan tarjonnan kanavalta paljon erilaista kotimaista musiikkia. Tarjoaako Youtube kotimaista musiikkia oikeasti? Pikainen katsaus siihen, mitä Youtuben tarjonnassa on, yllättää täysin.

Musiikki
Naisartisti kääntää päät kauniilla hymyllään
by Emmi/ on 17 Jul 2022

Naisartisti kääntää päät kauniilla hymyllään

Oletko koskaan kuullut mainintaa Hollywood Smile? Se on juuri se, kun tunnettu näyttelijä astelee punaiselle matolle ja hymyilee valloittavasti. Hampaat ovat valkoiset, hammasrivi on suora eikä ylimääräisiä rakoja ole hampaiden välissä. Kaikki on niin täydellistä, että henkeä salpaa. Mutta onko Hollywood Smile vain tarkoitettu superjulkkiksille Amerikan mantereella, Hollywoodin kukkuloilla? Ei onneksi, valkoisia kauniita hampaita voi tavoitella kuka tahansa, sinä tai naisartisti unohtamatta miesartistejakaan. Mitä hampaille voi siis tehdä? Miten hampaista saa valkoiset?

Musiikki
Kauniit hiukset esiintyjällä
by Emmi/ on 13 Jun 2022

Kauniit hiukset esiintyjällä

Kun konserteissa tai muissa tapahtumissa katsoo esiintyjiä, varsinkin naisilla on kauniit hiukset. Joillakin se näyttää todella upealta kuten latinokaunottarilla Jennifer Lopezilla tai Shakiralla. Aina ei suomalaisesta ohuesta hiuksesta saa paksuja tekemälläkään, mutta hiukset voivat olla kauniit muullakin tavalla. Tarjolla on erilaisia hiusvitamiineja sekä muita tuotteita, joilla hiukset saa näyttämään hyvältä ja mikä tärkeintä, päänahka voi hyvin. Se onkin tärkeä tekijä sille, että hiukset kasvavat ja saavat ravintonsa. Kerrommekin sinulle vinkkejä, miten hiuksia sekä päänahkaa pitäisi hoitaa ja mitä voi tehdä, jos tuntuu, että jakaus hiusten puutteen takia näyttää toivottoman leveältä.

Musiikki
Suomen sijoitukset Euroviisuissa 90-luvulla
by Emmi/ on 06 Jun 2022

Suomen sijoitukset Euroviisuissa 90-luvulla

Suomi on osallistunut Euroviisuihin etsien menestystä, mutta kuinka meille kävi 90-luvulla? Suomen sijoitukset Euroviisuissa ovat vaihdelleet ja täysosuma tuli vasta 2000-luvulla Lordin voitolla. Mitä kaikkea tapahtui vuosikymmen aikaisemmin? Käydään lävitse vuosi kerrallaan edustukset ja mikä niiden lopputulos oli. Suomen sijoitukset Euroviisuissa 90-luvun alkupuolella Vuonna 1990 lähdettiin kilpailuun hakemaan voittoa kotimaan karsinnalla, joka oli yhdistelmä kutsukilpailua sekä avointa sävellyskilpailua. Kaikkiaan 225 kappaletta osallistui karsintaan ja siitä nousi voittajaksi Beat -yhtyeen Fri? Vuosi 1989 oli jäänyt taakse menestyksekkäänä, kun Anneli Saariston La Dolce Vita sijoittui 7.

Musiikki
Suomen euroviisuedustajat 2000-luvulla
by Emmi/ on 15 Apr 2022

Suomen euroviisuedustajat 2000-luvulla

Suomi lähti uudelle vuosituhannelle reippaasti ja erilaisuutta etsien. Suomen euroviisuedustajat 2000-luvulla ovat vaihdelleet laidasta laitaan eri tyylisinä. Vuoden 2000 edustajamme oli gospel-laulaja Nina Åström ja kappale oli taiteellinen A Little Bit. Sijoitus oli 18. Siitä myös johtui, että vuonna 2001 oli viisujen osalta välivuosi, koska pistekeskiarvo ei oikeuttanut mukanaoloon. Seuraavana vuonna oli Laura Voutilaisen vuoro ja sijoitus oli 20 kappaleella Addicted to You. Tästä seurasi jälleen se, että vuodesta 2003 tuli välivuosi.

Kuunkuiskaajat - mitä heille kuuluu nyt?

Kuunkuiskaajat-bändi esiintyi viimeisen kerran juhannuksena 2016. Yhtyeen jäsenet Susan Aho ja Johanna Hytti ilmoittivat lopettavansa muun muassa terveysongelmien vuoksi. Kuunkuiskaajat julkaisi Revitty rakkaus -levyn samana vuonna, joka jäi duon viimeiseksi. Hyvän vastaanoton saanut jäähyväislevy yhdistelee folkia ja poppia totuttuun tapaan. Levyn kaikki laulut ovat yhtyeen jäsenten itsensä kirjoittamia.

Kuunkuiskaajat mainitsee musiikillisiksi esikuvikseen Laila Kinnusen ja Harmony Sistersin. Yhtyeen jäsenet ovat molemmat Värttinä-nykykansanmusiikkiyhtyeestä tuttuja. Susan Aho soittaa laulamisen lisäksi haitaria. Kuunkuiskaajat-yhtye uskoo, että suomalaisuus ja suomalainen kansanmusiikki voi menestyä Euroopassa ja maailmalla, ja siksi lähtivät mukaan Euroviisuihin. Vaikka voittoa ei tällä kertaa tullutkaan, mieltävät naiset itsensä voittajiksi joka tapauksessa.

Kuunkuiskaajien Euroviisukappale oli nimeltään Työlki ellää. Kappale on vauhdikas ja tunnelmallinen ja pohjaa vahvasti kansanmusiikkiin. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Timo Kiiskinen. Sovitus Susan Aho, Johanna Virtanen, Tom Nyman ja Jetro Vainio.
Suomen Idolsista tuttu Alma on noussut nopeasti kansainvälisten menestyjien joukkoon. Muita menestyneitä muusikoita ovat muun muassa Antti Tuisku, Jenni Vartiainen, Olavi Uusivirta ja PMMP. Listausta ei voisi tehdä mainitsematta Darudea, jonka Sandstorm-hitin tuntevat kaikki.
Parhaat kotimaiset yhtyeet, jotka ovat menestyneet Euroviisuissa ovat Lordi vuonna 2006, Kuunkuiskaajat vuonna 2010, Krista Siegfrids vuonna 2013, Softengine vuonna 2014 ja Saara Aalto vuonna 2018.