Kuunkuiskaajat-yhtye

KUUNKUISKAAJAT-YHTYE – SUOMALAISTA KANSANMUSIIKKIA

Kuunkuiskaajat oli suomalainen kansanmusiikkia soittava duo, johon kuuluivat Värttinä-yhtyeestä tutut Johanna Hytti ja Susan Aho. Kuunkuiskaajat-yhtye tunnetaan parhaiten Euroviisuista vuodelta 2010, jolloin duo valittiin edustamaan Suomea kilpailussa. Lauluduo esitti kilpailussa suomalaista kansanmusiikkia henkivän kappaleen Työlki ellää. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Timo Kiiskinen. Euroviisut olivatkin menestys, sillä Kuunkuiskaajat sai erittäin positiivisen vastaanoton Oslossa järjestetyissä kisoissa. Yhtye sai kisoissa paljon faneja ja moni povasi suomalaisista voittajia, mutta mukaansatempaava kappale jäi kuitenkin finaalin ulkopuolelle. Kappale pärjäsi silti hyvin, sillä se hävisi seuraavalle vain kolmen pisteen erolla, jolloin Suomi jäi semifinaalissa sijalle 11.

Kuunkuiskaajat-yhtye syntyi, kun Saksa–Suomi-seura etsi Saksan-kiertueelle mukaan yhtyettä, joka esittäisi tangoa. Tämä suomalainen bändi julkaisi ensimmäisen albuminsa nimellä Kuunkuiskaajat vuonna 2009 ja toisen nimellä Revitty rakkaus vuonna 2009.

KUUNKUISKAAJAT-YHTYE

Suomalainen bändi - kotimaisuus vetoaa

Suomalaiset ovat ahkeria kuuntelemaan musiikkia, erityisesti suomalaista musiikkia. Erityisen kuunneltuja Suomessa ovat kotimaiset hitit, kuten Sannin tai Antti Tuiskun kappaleet. Valtavirran suosikeiksi ovat myös nousseet JVG:n ja Cheekin kaltaiset artistit, jotka yhdistävät räppiä ja pop-musiikkia.

Kotimaiset artistit ovat valloittaneet hittilistat ja jättäneet bändit taaksensa. Erilaiset laulukilpailut ovat suosittuja ja niistä ponnistavat artistit kohoavat nopeasti julkisuuteen. Idols-kilpailusta tutuksi tullut Antti Tuisku lienee yksi menestyneimmistä suomalaisista nykyartisteista. Hän sijoittui kolmanneksi Idolsissa 2004. Kotimaisuus on valttia, sillä yhä suurempi osa suomalaisista ilmoittaa kuuntelevansa pelkästään kotimaista pop-musiikkia tai rockia.

Kotimainen kansanmusiikki uudessa nousussa

Suomalainen nykykansanmusiikki saa innoituksensa vanhasta perinteestä. Vaikka se kumpuaa perinteestä, voi nykykansanmusiikki olla todella monipuolista, joten sitä voi olla vaikeaa määritellä. Varmaa kuitenkin on, että nykykansanmusiikki on yhä suositumpaa ja sillä on enemmän faneja kuin koskaan. Suomalainen nykykansanmusiikki myös kiinnostaa ulkomailla eksotiikkansa ja ainutlaatuisuutensa vuoksi.

Kuunkuiskaajat edustaa nykykansanmusiikkia ja eräänlaista retroiskelmää, joka on saanut innoituksensa vanhasta perinteestä. Kuunkuiskaajien Johanna Virtanen ja Susan Aho ovat tuttuja Värttinästä, joka pitkään oli suomalaisen nykykansanmusiikin tunnetuin kokoonpano. Värttinä pohjaa karjalaiseen perinteeseen, etenkin naisten tapaan laulaa. Värttinä on perustettu vuonna 1983 Pohjois-Karjalassa ja on niittänyt menestystä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Kuunkuiskaajat-yhtye

Kuunkuiskaajat Euroviisuedustajina

Kuunkuiskaajat valittiin edustamaan Suomea Euroviisuissa vuonna 2010. Yhtye sai äänistä 42 prosenttia ja osallistui Oslossa järjestettäviin kisoihin kappaleella Työlki ellää. Duon jäsenet Johanna Virtanen ja Susan Aho uskoivat suomalaisen musiikin menestykseen, ja bändi saikin paljon positiivista palautetta faneilta. Euroviisut olivat menestys, vaikka finaalipaikka jäikin täpärästi saamatta. Moni oli varma, että Kuunkuiskaajat pääsisivät finaaliin asti, sillä persoonallinen ja vauhdikas etnoviisu jäi monelle mieleen.

Kuunkuiskaajat-yhtye olisikin päässyt kirkkaasti finaaliin, jos yleisö, eli puhelimella äänestävät olisivat saaneet yksin päättää. Sinä vuonna Euroviisut kokeili ensimmäistä kertaa erilaista pisteenlaskutapaa, jossa tuomariston ja puhelimella äänestävien pisteet laskettiin yhteen. Musiikin ammattilaisista koostuva tuomaristo antoi Kuunkuiskaajille vähemmän pisteitä kuin yleisö. Mikäli pelkkä yleisö olisi saanut äänestää, olisivat suomalaiset kavunneet semifinaalissa paikalle kuusi.