Siirry suoraan sisältöön
Suomen euroviisuedustajat 2000-luvulla

Suomen euroviisuedustajat 2000-luvulla

Suomi lähti uudelle vuosituhannelle reippaasti ja erilaisuutta etsien. Suomen euroviisuedustajat 2000-luvulla ovat vaihdelleet laidasta laitaan eri tyylisinä. Vuoden 2000 edustajamme oli gospel-laulaja Nina Åström ja kappale oli taiteellinen A Little Bit. Sijoitus oli 18. Siitä myös johtui, että vuonna 2001 oli viisujen osalta välivuosi, koska pistekeskiarvo ei oikeuttanut mukanaoloon. Seuraavana vuonna oli Laura Voutilaisen vuoro ja sijoitus oli 20 kappaleella Addicted to You. Tästä seurasi jälleen se, että vuodesta 2003 tuli välivuosi.

Suomen euroviisuedustajat 2000-luvulla yllättivät

Vuosi 2004 oli Jari Sillanpään ja Takes 2 to Tango -kappaleen. Valitettavasti viisumatka lopahti jo semifinaaliin eikä Jaria nähty loppukilpailussa. Vuoteen 2005 lähdettiin uudella innolla ja meitä edusti suhteellisen tuntematon Geir Rönning ja balladi Why. Viisumatka pysähtyi jälleen semifinaaliin eikä tälläkään kertaa tullut menestystä. Vuosi 2006 oli jo lähtökohdiltaan erilainen, kun edustajaksi valittiin melkoinen hirviöbändi eli Lordi. Tämä valinta herätti melkoisen kohun ja puhuttiin jopa esiintymisen kieltämisestä. Niin tai näin, Hard Rock Hallelujah -kappale rikkoi siihenastisen piste ennätyksen saamalla 292 pistettä ja voittamalla koko kisan. Pisteitä ropisi kassaan kuin useampia kasinoita olisi ollut rinnakkain.

Lordin huikean voiton myötä saatiin historiallisesti euroviisut Suomeen vuonna 2007. Hanna Pakarisen Leave Me Alone ja kappale sai 53 pistettä. Laulukilpailua juonsivat Jaana Pelkonen sekä Mikko Leppilampi ja finaalissa oli mukana myös Krisse Salminen. Vuoden 2008 kisoihin lähdettiin uusin voimin ja Teräsbetoni lähti yrittämään jatkoa Lordin voitolle. Kappale Missä miehet ratsastaa pääsikin finaaliin ja loppusijoitus oli 22. Vuosi 2009 oli jälleen yritystä täynnä, kun lavalle asteli Waldo’s People kappaleella Lose Control. Yritys oli hyvä ja päätyi finaaliin, mutta jäi lopulta finaalin viimeiseksi. Vuosi 2010 oli täynnä yllätyksiä. Suomea pääsi edustamaan Kuunkuiskaajat kappaleella Työlki ellää. He jäivät pisteen päähän loppukilpailusta.

Meillä ei masennuta ja taas yritetään

Paradise Oskar lähti kokeilemaan onneaan kappaleella Da Da Dam vuonna 2011. Semifinaalista mentiin upeasti eteenpäin, mutta finaali jätti Suomen sijalle 21, joten Pernilla Karlsson yritti finaaliin vuonna 2012, mutta När jag blundar jäi semifinaaliin. Vuoden 2013 Marry Me kappaleen esitti Krista Siegfrids. Suomi pääsi jälleen finaaliin, mutta sija oli lopulta 24. Seuraavaan yritykseen pääsi rockyhtye Softengine ja kappale oli tuolloin Something Better. Nimi lienee ollut enne ja kappale päätyi finaaliin sekä lopullinen sijoitus oli 11. Sitä sijoitusta ei tarvitse hävetä lainkaan.

Vuoden 2015 UMK valinta oli monien mielestä yllättävä ja edustustehtäviin lähti punkyhtye Pertti Kurikan Nimipäivät. Finaaliin asti kappale Aina mun pitää ei selvinnyt. Samoin kävi seuraavana vuonna Sandhjalle, joka esitti kappaleen Sing It Away. Joten Tukholmastakaan ei ollut kotiin tuomisina menestystä. Vuoteen 2017 lähdettiin uudella miehityksellä ja taitojaan lähti näyttämään Norma John kappaleella Blackbird, mutta finaaliin asti tie auennut. Vuonna 2018 Monsters ja Saara Aalto pääsivät finaaliin, mutta finaalin päätyttyä sija oli 25. Seuraavana vuonna yritettiin hiukan erilaisella kokoonpanolla ja voittoa tavoitteli kappale Look Away, mutta finaaliin asti eivät Darude ja Sebastian Rejman päässeet.

Suomen euroviisuedustajat 2020-luvulla

Siinä vaiheessa, kun siirryttiin vuoteen 2020, astui myös mukaan korona epidemia eikä kilpailuja ollut, vaikka Aksel Kankaanranta oli valittu kappaleella Looking Back Suomea edustamaan. Vuonna 2021 sen sijaan kilpailut pystyttiin epidemiasta huolimatta järjestämään omanlaisessaan kuplassa. Meitä edusti Blind Channel ja Dark Side kappale. Semifinaalista mentiinkin heittämällä finaaliin ja sieltä tuli kotiintuomisina 6 sija. Vuoden 2022 kisa on kynnyksellä. The Rasmus lähtee edustamaan kappaleella Jezebel, mielenkiinnolla odotamme, mikä on sijoitus!